perjantai, 06 elokuu 2010 12:22

Syysretkelle Pécsin kulttuuripääkaupunkiin

Unkarin suomalaiset –yhdistys järjestää Syysretken Pécsiin 25.-26.9.2010 (la-su).

Unkarin suomalaiset -yhdistys järjestää syksyn alun piristykseksi retken Pécsiin ja Villányn viinialueelle. Lähtö Budapestista lauantaina klo 10 tilausbussilla, jolla pääsee nopeasti perille uutta moottoritietä pitkin.

Lounas ja yöpyminen Suomen kunniakonsulin György Katorin viihtyisässä majatalossa. Lauantai-iltapäivänä tutustutaan paikallisen
oppaan johdolla Pécsin uudistuneeseen historialliseen keskustaan ja ohjelmassa myös iltaretki Villányn viinialueelle, jossa viininmaistajaiset, sekä maukas illallinen perinteisessä ravintolassa.

tiistai, 26 tammikuu 2010 14:51

Uudet liikennesäännöt käyttöön Unkarissa

Tammikuun 1. päivänä tuli uusia muutoksia liikennesääntöihin Unkarissa. Uudet säännökset hyötyttävät erityisesti jalankulkijoita sekä pyöräilijöitä. Uusien sääntöjen mukaan autoilijan pitää hidastaa vaihtia ennen suojatietä ja myöskin samalla kun raitiovaunu on pysähtymässä. Sellaiset paikat, missä on jaettu tie pyöräilijöille sekä jalankulkijoille tulee pyöräilijöiden ajaa korkeintaan 20 km/h, aikaisemman 30-50 km/h rajoituksen sijaan.

keskiviikko, 11 maaliskuu 2009 16:38

Budapestiläiset pitävät takseja liian kalliina

Kolmasosa budapestiläisistä pitää taksimaksuja liian korkeina. Szonda-Ipsoksen teettämän kyselyn mukaan 33% kyselyyn vastanneista sanoo, että taksit ovat Budapestissä liian kalliita eivätkä he ole koskaan käyttäneet taksia.

Taksimaksut koostuvat Budapestissä kolmesta osasta: perusmaksu (300-400 Huf), kilometrimaksu (240-340 huf/km) sekä odotusmaksu.

sunnuntai, 20 joulukuu 2009 16:50

Lumisade sekoittanut junaliikenteen Budapestissä

Sankasta lumisateesta johtuen junaliikennettä on rajoitettu Budapestissä, sekä osittain koko maassa. Keletin sekä Delin rautatieasemat on jouduttu sulkemaan junaliikenteeltä. Junat eivät pääse saapumaan eivätkä positumaan asemilta.

Keletin asemalle matkalla olevat junat pysähtyvät Kobanya felso, Kelenfold tai Rakos asemilla. Delin asemalle matkalla olevat junat pysähtyvät Kelenfoldin asemalla. Kelenfoldista pääsee keskustaan linja-autolla numero 7. Kobanya felso ja Rakos asemilta on heikommat kulkuyhteydet keskustaan, mutta molemmille liikennöi raitiovaunut. Kobanyan asemalta pääsee myös metrolla keskustaan.

Muualla Unkarissa junat myöhästelevät noin 30-60 minuuttia.

tiistai, 25 toukokuu 2010 06:51

Sateinen sää nostanut vedenpintaa Unkarissa

Unkarissa on kaksi suurta jokea Tonava ja Tisza, sekä lisäksi kymmeniä pienempiä. Jokirantojen kaupungit ja asukkaat ovat varautuneita jokien kevättulviin. Tulvat eivät tule joka vuosi, mutta ovat silti kohtuullisen yleisiä, sillä sää on keväisin usein Unkarissa sateinen.

Tänä vuonna toukokuu on ollut erityisen myrskyinen ja sateinen, monin paikoin kevätsateet ovat olleet kaksi kertaa odotettua rankemmat. Tämä on nostanut veden pintaa suurissa joissa ja aiheuttanut tulvia. Veden pinta on viimeksi ollut yhtä korkealla vuonna 1974.

sunnuntai, 01 toukokuu 2011 19:20

6-ratikka kulkee myös yöaikaan

Isoa kaarikatua pitkin kulkevat 6-linjan raitiovaunut liikennöivät toukokuun alusta alkaen myös yöaikaan. Vuoroväli yöllä on 15 minuuttia.

 

Lähde: www.turizmus.com

Kuva: www.wikipedia.hu

keskiviikko, 01 kesäkuu 2011 20:26

Budapestin metroliikenteessä ongelmia

BKV eli kaupungin liikennelaitos joutui poistamaan käytöstä 43 ikääntynyttä metrovaunua. Vanhat vaunut ovat viime aikoina aiheuttaneet joitakin onnettomuuksia, kuten tulipaloja, jolloin liikenne on jouduttu hoitamaan korvaavilla busseilla. Käytännössä vaunujen poistaminen ei juurikaan näy liikenteessä, koska vaunujen vähentyminen on hoidettu vuorovälejä harventamalla – esimerkiksi kahdesta minuutista 20 sekunnista kahteen ja puoleen minuuttiin.

1.7.2011 poliisi saa oikeuden sakottaa ylinopeudesta, punaisia päin ajamisesta tai rattijuoppoudesta paikan päällä. Mikäli sääntöjen rikkoja ei pysty maksamaan, poliisi voi ottaa haltuun rikkojan ajaman auton kunnes maksu on suoritettu – riippumatta sen oikeasta omistajasta tai siitä, missä maassa auto on rekisteröity. Auton kuljettaja on vastuussa sakon maksamisesta. Laki on tehty saamaan erityisesti ulkomaalaiset kaaharit kuriin.

sunnuntai, 22 maaliskuu 2009 16:44

Malevilla edullisesti Unkariin

Unkarilainen lentoyhtiöllä Malev:lla on todella edullisia lentoja Helsingistä Eurooppaan. Luonnollisesti yksi kohde jonne Helsingistä pääsee on Budapest. Budapestin lisäksi edullisesti pääsee moneen muuhunkin Eurooppalaiseen kaupunkiin, kuten Ateena, Istanbul, Sofia, Skopje, Thessaloniki, Damascos, Split tai Bukarest.

torstai, 28 tammikuu 2010 16:56

Wizzair aloittaa lennot Turusta Budapestiin

Wizzair aloittaa edulluliset lennot Turusta Budapestiin. Lentoja on kaksi kertaa viikossa, maanantaisin ja torstaisin. Lipujen hinnat ovat varsin edulliset alkaen 9,90€ yhteen suuntaan. Hinant vaihtelevat kuitenkin suuresti riippuen ajankohdasta ja varaustilanteesta. Tarkemmat hinnat ja aikataulutiedot löytyy Wizzairin sivuilta osoitteesta www.wizzair.com

tiistai, 02 maaliskuu 2010 22:00

Malevin kevät tarjoukset

Malévilla on parhaillaan meneillään edullinen kevät tarjouskampanja, liput alkaen 149 euroa. Tarjoukset ovat voimassa 7. maaliskuuta asti. Matkustus aika on 1.5 - 30.6.2010. Kohteessa pitää ehtojen  mukaisesti olla vähintään yksi lauantai yö. 

sunnuntai, 09 toukokuu 2010 13:15

Ryanair lopettaa lennot Unkarissa

Maailman suurimpiiin halpalentoyhtiöihin kuuluva Ryanair on ilmoittanut lopettavansa toimintansa Unkarissa. Ryanair on ajautunut epämieluisaan neuvottelutulokseen Budapestin lentokenttäviranomaisten kanssa, kiistaa syntyi erityisesti lentokenttämaksuista sekä huolintakuluista. 

Rynairilla oli suunnitelmissa avata 25 uutta reittiä Budapestistä ja samalla lisätä Unkarin matkailijamääriä yli 2 miljoonalla matkustajalla vuodessa. Reittivalikoiman ja matkustajamäärän lisäys ei kuitenkaan vaikuttanut lentokenttäviranomaisten päätökseen olla alentamatta Rynairilta perittäviä lentokenttämaksuja. 

Kuva: Flickr

Malév lentoyhtiö on jälleen Unkarilaisomistuksessa. Talousministeri Péter Oszkó ilmoitti jo helmikuussa, että Unkarin valtiolla on pyrkimys ostaa Malév takaisin Venäläisiltä. Kauppojen yhteydessä unkarin valtio sai suuren enemmistön Malévin osakkeista ja omistaa nyt 95% koko osakekannasta. Malévin arvioitu kokonaisarvo on tällä hetkellä noin 94 miljoonaa euroa. Pyrkimyksenä on saattaa Malévin tulos jälleen voitolliseksi.

maanantai, 25 huhtikuu 2011 19:25

Ferihegystä Budapest Ferenc Liszt lentokenttä

Budapestin kansainvälisellä lentokentällä on avattu uusi SkyCourt-alue, joka yhdistää vanhemmat terminaalit 2A ja 2B. Samalla lentokenttä nimettiin uudelleen Budapest Ferenc Liszt lentokentäksi – osoittaen kunnioitusta maailmankuulun unkarilaisen säveltäjän Ferenc (Franz) Lisztin syntymän 200-vuotisjuhlalle.

Ferenc Liszt -lentokentällä on kaksi terminaalia: T1, jota käyttävät halpalentoyhtiöt, sekä T2 (2A ja 2B), josta lentävät perinteiset lentoyhtiöt mukaanlukien Unkarin oma lentoyhtiö Malév Hungarian Airlines. Uusi SkyCourt-alue miltei kaksinkertaistaa kakkosterminaalin kapasiteetin 4,5 miljoonasta 8,5 miljoonaan matkustajaan vuositasolla.

torstai, 19 toukokuu 2011 14:40

Airbalticilla pääsee nyt myös Budapestiin

AirBaltic on avannut yhteydet Riikasta Budapestiin, joten vaihtamalla konetta pääsee Suomesta – eikä ainoastaan Helsingistä! – Budapestiin. Kannattaa tsekata, lentoja löytyy kohtuuhinnalla!

Lentovaraukset ja lisätietoja www.airbaltic.com

Lähde ja kuva airbaltic.com

Budapestin keskustassa sijaitseva Hotel InterContinental on sijoittunut toiselle sijalle kilpailussa, jossa vertailtiin hotellihuoneita Unkarissa. Kilpailun järjestivät nyt neljättä kertaa unkarin matkailuviranomaiset. Kilpailussa on useampi sarja eri tasoisille hotelleille. InterContinental hotellissa on hiljattain valmistunut iso remontti, jossa kaikki sen 402 huonetta kunnostettiin. Hotelli on myös yksi niitä harvoja 5 tähden hotelleja, josta on joki näkymät Tonavalle.

sunnuntai, 07 maaliskuu 2010 19:24

Budapestiin avataan uusi 5 tähden hotelli

Vuoden 2010 lopulla avataan Budapestiin keski-euroopan ensimmäinen Lifestyle hotelli. Hotellin sisustus tulee olemaan vahvasti Aasialais vaikutteinen. Hotellissa on sen valmistuttua 102 huonetta, joista 39 on yksilöllisiä sviittejä.

Hotellia rakennetaan parhaillaan ja se sijaitsee Budapestin kuuluisimman kadun Váci Utca:n varrella. Hotelliin valmistuu myös baari, ravintola sekä loistelias kylpyläosasto. 

keskiviikko, 05 toukokuu 2010 16:25

"Mayfest" oopperatalolla 2.-13. toukokuuta

Unkarin kansallisooppera järjestää jo toisena vuotena peräkkäin suuren suosion saavuttaneen "Mayfest" -tapahtuman.

2.-14. toukokuuta, kahdentoista päivän ajan, oopperatalolla esiintyvät suuret kansainväliset nimet, kuten Ferruccio Furlanetto, Paoletta Marrocu, Lado Ataneli, Eva Mei, Eva Johanssohn, Herbert Lippert, Massimo Pisapia, Fabio Capitanucci, Juan Francisco Gatell, Alberto Gazale, Norma Fantini, Giuseppe Gipali, Maité Beaumont ja Ruxandra Donose.

perjantai, 14 toukokuu 2010 16:09

Saara Turusen "Puputyttö" -näytelmä unkariksi

Saara Turusen suositun Puputyttö-näytelmän unkarinkielinen ensiesitys tapahtuu Sirály -teatterissa 19. toukokuuta kello 19.00 alkaen. Sirálylla avattiin myös sunnuntaina 2.5. valokuvanäyttely unkarilaisesta Puputytöstä.

Sirály teatteri, Király u. 50.

Lisätietoja tapahtumasta www.finnagora.hu

keskiviikko, 14 heinäkuu 2010 13:51

Lisää Puputyttöä Budapestiin!

Saara Turusen Puputyttö (Nyuszilány) –näytelmä oli esitettävänä keväällä Budapestissa ja se oli todella suosittu. Näytelmä keräsin jokaisena esitysiltanaan täyden katsomon Sirály teatterissa toukokuussa.Ensi-illassa Saara Turunen oli myös itse paikalla kertomassa omia näkemyksiään näytelmän taustasta ja tulkinnoista.

lauantai, 31 heinäkuu 2010 14:53

Chess musikaali Margitsaarella

ABBA bändin jäseninä vaikuttaneiden Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeus'en säveltämä musikaali Chess esitetään nyt uutena versiona ensimmäistä kertaa ulkoilmalavalla! Margitsaarella on näytökset 6. ja 7. elokuuta kello 20.30 alkaen.

Chess kertoo rakkaudesta, intohimosta ja kamppailusta. Musikaalin tähdittää: Géza Egyházi, Tímea Kecskés ja Éva Sári.

Liput ja lisätietoa (englanniksi): http://eng.szabadter.hu/

keskiviikko, 28 lokakuu 2009 15:59

Viininkorjuujuhlat

Syksyllä vietetään Unkarissa suuria viininkorjuujuhlia. Juhlat ovat tärkeä osa kaupunkien ja kylien vuosittaisia perinteitä. Juhliin osallistuu perinteisesti koko kylä ja ne saattavat kestää useita päiviä. Unkari jaetaan 22 viininviljelysalueeseen ja jokaisella alueella on omat viinit ja perinteet. Kaikkia alueita yhdistää kuitenkin suuri intohimo viiniin ja viinikulttuuriin. Ihmisille viinin nauttiminen ja maistelu ei välttämättä ole se kaikkein tärkein seikka, vaan tärkeintä on yhdessä tekeminen ja yhdessä oleminen. Viinikorjuujuhlilla julistetaan, että vuoden sato saatiin sisään, viljavarastoihin, kellareihin, ja nyt alkaa koko vuodentyön jälkeen ansaittu "lepoaika".Tietysti on talvellakin töitä, mutta maaseudulla kuitenkin isot peltotyöt loppuvat kevääseen asti.

sunnuntai, 28 helmikuu 2010 21:00

Millaisia suomalaiset ovat?

Kansatieteen museossa on avattu näyttely, joka kantaa nimeä "millaisia suomalaiset ovat". Näyttely esittelee unkarilaisille syntynyttä kuvaa suomalaisista ja etsii selityksiä Suomi-kuvan muodostumiselle. Yksi kahdeksasta näyttelyhuoneesta on varattu vaihtuville näyttelyille. Näyttely on avoinna 28.11.2010 saakka. 

Näyttelystä tekee mielenkiintoisen se, että se tarkastelee suomalaisuutta unkarilaisten silmin. Näyttelyssä pohditaan mm. sitä miksi suomalaiset ja suomalaisuus on merkittävää unkarissa. Lisäksi yhtenä osana näyttelyä on tarinoita siitä mitä on tyypillinen suomalaisuus. 

Lisätietoja näyttelystä, museon omilta sivuilta

 

sunnuntai, 09 toukokuu 2010 15:13

Suosittu Gödör -klubi joutuu sulkemaan ovensa

Legendaarisen maineen saavuttanut Gödör -klubi joutuu mahdollisesti sulkemaan ovensa kesän jälkeen. Unkarin veroviranomaiset ovat evänneet Gödörin luvat, syynä toistuvat rikkeet kuittien antamisessa. Baari on viranomaisten mukaan laiminlyönyt toistuvasti velvollisuuttaan kirjoittaa kuitti asiakkaalle hänen ostoksistaan. Gödörin edustajan mukaan he tulevat tekemään asiasta valituksen ja pitävät ovensa auki niin kauan, kunnes asiasta tulee lopullinen päätös.

Gödör on tullut suosituksi paikaksi erityisesti runsas musiikki ja kulttuuri tarjontansa vuoksi. Tiedotteen mukaan baarin sulkeminen ei tule vaikuttamaan alueen kulttuuri tarjontaan. 

Kuva: flickr

keskiviikko, 12 toukokuu 2010 07:21

Dalai Lama Budapestiin syyskuussa

Dalai Laman viimeisestä käynnistä Unkarissa on aikaa jo kymmenen vuotta. Tänä vuonna tämä ihailtu ja hartaasti toivottu supertähti saapuu Budapestiin.

Tänä syksynä buddhalaisuuden johtohahmo ja monien ihailema Dalai Lama palaa Unkariin jakamaan elämänviisauttaan. Syyskuun 18.-19. Dalai Lama esiintyy Papp Lászlón urheiluareenalla. Liput ja lippuhinnat osoitteesta www.kulturinfo.hu

Neljän vuoden valmisteluiden ja innokkaan odotuksen jälkeen Unkarin ensimmäinen keskiaikainen teemapuisto on avattu Bikaliin, etelä-Unkariin, lähelle Pécsiä.
Teemapuisto tarjoaa viihdykettä kaikenikäisille, joten vierailu kannattaa vaikka kolmen sukupolven sukupolven kanssa yhdessä. Puiston teemana on keskiaika, historialliset tositapahtumat ja väritetymmät legendat. Puistossa on käsityöläisiä, artesaaneja, ritareita hevosineen ja historiallisia rakennuksia.
lauantai, 31 heinäkuu 2010 16:15

70 miljoonan pikselin panoraamakuva Budapestista!

Yhden päivän aikana kuvattu panoraamakuva Budapestista on näytteillä 10.-12. syyskuuta Elisabet näköalatornissa Budapestisssa. Kuvaamista yritettiin monena päivänä peräkkäin ja testikuvia otettiin yhteensä 20 000. Neljäntenä päivänä kuvaaminen onnistui ja tuotoksena on 70 miljoonan pikselin kuva.

Kuvalle on haettu Guinness -sertifikaattia. Ja samanlaista kuvaa suunnitellaan nyt myös kuvattavaksi Euroopan kulttuuripääkaupunki Pécsistä.

perjantai, 06 elokuu 2010 12:06

Kielet kehittyvät - pysytkö perässä?

Kielet kehittyvät - pysytkö kelkassa? Nettiin on kerätty uusia sanoja ja käsitteitä niin suomen- kuin unkarinkin kielistä. Näitä sanoja ei löydy perinteisistä sanakirjoista vaan tiedossa on nyt tuoreita ja epätavallisempia määritelmiä.


Suomen urbaanisanakirja: www.urbaanisanakirja.com  25 600 sanaa
Unkarin uudet sanat ja käsitteet: www.hogymondom.hu -> 4500 sanaa

sunnuntai, 08 elokuu 2010 10:02

Vuokraa taidetta kotiisi

Taidetta hankkiessa ei enää tarvitse tehdä pysyviä päätöksiä siitä minkä taulun haluaa seinällään roikkuvan. Unkarilainen HangArts vuokraa taidetta kotiisi tai toimistoosi haluamaksesi ajaksi, jolloin voit itse valita pidätkö teoksista vai haluaisitko kenties seuraavaksi vuokrata jonkun muun taulun seinällesi.

HangArts tarjoaa taiteenvuokrauspalvelun, tarjolla on pääasiassa unkarilaisten taiteilijoiden töitä. Kaikki vuokrahinnat sisältävät kuljetuksen ja vakuutuksen sekä ilmaisen konsultoinnin.

tiistai, 19 lokakuu 2010 18:35

Patsaspuistossa uusi vetonaula

Budapestin Memento Parkissa on uusi vetonaula, vierailijat voivat nyt soittaa myös "punaisella linjalla" eri kommunistijohtajille. Puhelimessa on myös arvoitus, jonka ratkaisemalla puhelu yhdistyy Stalinille.

Memento Parkin muita nähtävyyksiä on patsaspuisto jonne on kerätty kommunistisen ajan patsastaidetta, valokuvausnäyttely Unkarin kansannoususta 1956 sekä kommunismin kaatumisesta 1989-1990, aito vanha itäauto Trabant!

Memento Park on auki joka päivä kello 10 alkaen, aina auringon laskuun saakka. Sisäänpääsy 1500 Ft, Opiskelijat 1000 Ft.



lauantai, 23 huhtikuu 2011 13:40

Budapest – Tonavan kaunotar

Paavo Noponen ja Pekka Tiilikainen opastavat Tonavan kukkulaisen länsirannan Budaan ja alavan itärannan Pestiin syksyllä 1966.
Ohjelma vie myös keskustan tuntumassa sijaitsevalle Gellért -vuorelle, terveyskylpylöiden lämpimiin lähteisiin ja Margitin saaren vesipuistoon.

Budapest oli toiseen maailmansotaan saakka merkittävä matkailukaupunki ja Euroopan kuuluisimpiin kuuluva kylpyläalue. 

1944 Budapest joutui rintama-alueeksi ja kärsi pahoja vaurioita. 

1956 kansannousun aikana käydyn taistelun aikana pääkaupunki raunioitui jälleen. 

1966 Noposen ja Tiilikaisen vieraillessa Budapestissa ”oli sirpaleet lakaistu kaduilta”, mutta jälleenrakentaminen oli vielä vallitsevin kaupunkinäkymä. Mm. Budapestin vertauskuvaksi kutsutun Unkarin parlamenttitalon kunnostus oli edelleen käynnissä.
Ylen Elävästä arkistosta löytyvä dokumentti vuodelta 1966 vie matkalle Budapestiin. Dokumentissä tutustutaan kaupungin kahteen osaan, jotka Tonava erottaa toisistaan; Budaan ja Pestiin. Ohjelmassa päästään myös vierailemaan mielenkiintoisilla paikoilla, kuten vielä tänäkin päivänä suositulle Gellért -vuorelle sekä kaupungin lukusiin terveyskylpylöihin. 

Kaupunginpuiston kauniille järvelle, Vajdahunyad-linnan kupeelle on noussut mielenkiintoinen taidenäyttely. Näyttely juhlistaa Unkarin EU-puheenjohtajuutta. Taiteilijoiksi kutsuttiin yli 20 kuvanveistäjää ympäri Eurooppaa. Suomalaisista mukana on Tea Mäkipää teoksellaan Atlantis. Idea on jatkoa vuosituhannen vaihteessa olleelle samanlaiselle näyttelylle, jossa esiintyi 22 unkarilaista kuvanveistäjää. Taideteoksia voi ihailla järven rannoilta ja silloilta, mutta lähemmin niihin voi tutustua vuokraamalla soutuveneen. Näyttely on näkyvillä ilman sisäänpääsymaksua 4.9.2011 asti.

maanantai, 08 maaliskuu 2010 15:21

Metallica Budapestissä

Viime kesänä Suomessakin esiintynyt Metallica saapuu World Magnetic 10 kiertueellaan Budapestiin 14. toukokuuta. Metallica esiintyy Budapestin Puskás Ferenc stadionilla. 

Valtaosa lipuista on jo myyty, mutta muutamia paikkoja on vielä jäljellä. Hinnat ovat alkaen 19 500 ft eli noin 75 euroa.

Varaukset ja lisätiedot konsertista Ticket Expressin sivuilta

keskiviikko, 05 toukokuu 2010 16:08

Paul Anka konsertoi Budapestissa 3. kesäkuuta.

Paul Anka konsertoi Budapestissa Papp Lászlón urheiluareenalla 3. kesäkuuta.

Anka on tunnettu vuosikymmenien ajan kirkkaana tähtenä musiikkialalla. Hänen kuuluisimpiin kappaleihinsa kuuluu iki-ihana "You are my Destiny".

Lisätietoja konsertista ja lippujen hinnat http://www.showtimebudapest.hu/event_details_en.php?eid=330

lauantai, 08 toukokuu 2010 14:48

Jean Michel Jarre konsertoi Budapestissä

Jean Michel Jarren maailmankiertue pysähtyy Unkarissa 24.05.2010, kiertue lähti liikkeelle puolivuotta sitten Englannista ja on ehtinyt pysähtyä jo mm. Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Hollannissa sekä puolassa. Kiertueen keikoilla on yleisöä ollut todella paljon ja kaikista ikäluokista.

keskiviikko, 12 toukokuu 2010 08:12

Folk Fest kansanmusiikkia Budapestissa

Ohjelma:

12 Toukokuuta Keskiviikko
20.00 – Konsertteja: Fonó Band, Fanfara Complexa, Szászcsávás Band (Romania).
(Tapahtumapaikka: Fonó musiikkitalo)
Liput: HUF 1000

lauantai, 29 toukokuu 2010 16:23

Euroviisuhuumaa

Euroviisujen laulukilpailu järjestetään tänä vuonna 54. kertaa! Tapahtumapaikkana on tällä kertaa Oslo, sillä Norja voitti viime vuoden kilpailun Alexander Rybakin hienolla esityksellä "Fairytale".

Euroviisut tuo koko Euroopan yhteen aina näin toukokuun lopulla, kun jokainen maa kannustaa omiaan ja toisia voittoon. Euroopan lisäksi viisut televisioidaan ja lähetetään lähes ympäri maailmaa ja faneja löytyy joka mantereelta. 

sunnuntai, 30 toukokuu 2010 10:04

Cantores Minores konsertoi Budapestissa

Suomalainen poikakuoro Cantores Minores konsertoi Budapestissa 11. kesäkuuta!

Cantores Minores ("Pikkukanttorit") on  Suomen vanhin poikakuoro. Kuoron pysyvänä suojelijana toimii Suomen tasavallan presidentti. Cantores Minores on Suomen menestyksekkäin poikakuoro. Tällä hetkellä kuorossa laulaa ja opiskelee noin kolmesataa 4 - 25-vuotiasta poikaa ja nuorta miestä.

Korkean tason suomalaisyhtyeen kuorokonsertti Budapestissä. Poikakuoro Cantores Minores konsertoi 11.6. klo 18.00 Deák térin luterilaisessa kirkossa.

Ilmainen sisäänpääsy.

maanantai, 16 toukokuu 2011 20:47

Unkarin Kati Wolf Euroviisujen 22. sijalle

Unkarin Kati Wolfin olisi ehdottomasti pitänyt voittaa kisa, olihan se ilmiselvästi paras laulu ja esitys – tai ainakin vähiten paha. Paikan päällä kaikki tykkäsivät Katin laulusta, hän sai yleisön oikein seisoen aplodeeraamaan. Mutta miksi Kati jäi 22.sijalle? Nettiuutissivu Index.hu toimittajan mielestä syy on poliittinen: kisoissa äänestetään lähinnä naapureita tai muuten vain hyviä tuttuja. 

maanantai, 28 kesäkuu 2010 09:00

Komáromin linnoitus

Historiasta ja kulttuurista kiinnostuneelle Komáromin kaupunki Unkarin ja Slovakian rajalla on antoisa kokemus. Kaupunki on jaettu kahtia Komáromiin Unkarin puolella rajaa, ja Komárnoon Slovakian puolella, Tonava virtaa näiden kaupunkien välissä luonnollisena rajana.

Komáromin linnoitukset edustavat hienointa sotilas arkkitehtuuria 1800 -luvun loppupuolelta. Linnoitukset on vuosisatojen kuluessa rakennettu yhä uudestaan ja uudestaan tähän samaan paikkaan. Komáromin kaupunki työllisti paljon käsityöläisiä, rakentajia, muurareita ja siellä asui ihmisiä kaikista Itä-Euroopan kansoista. Kaupunki oli kulttuurien kohtaamispaikka.

Sivu 3 / 4

Akác-tanya

 Maaseutumajoitusta Unkarin pustalla.

Lue lisää

Ilmoitukset