Lintujen seuraaminen ei toki ole vain aktiivisten harrastajien puuhaa, vaan se sopii hyvin myös lomaharrastukseksi. Unkarilaisten ja sveitsiläisten opiskelijoiden avustuksella Kis-Balatonin luonnonsuojelualueelle on rakennettu hirsimajoja ja torneja.
Matkaan voi lähteä vaikkapa Keszthelyin puolen lähtöpaikalta. Ensimmäinen pysähdys Fenékpusztan rengastus- ja hoitoasemalla (Fenékpusztai Madárgyűrűző és Repatriáló Állomás) ja sitten ihailemaan Újszabarin läheiseltä penkereeltä avautuvia näköaloja sekä Sekélyesin että Hídvégi-järven suuntaan. Balatonmagyaródin suunnasta pääsee sadunomaisen kauniin puusillan yli Kányavárin saarelle. Kápolnapusztan puhvelireservaatin jälkeen monet pysähtyvät Kruppai-talon tai lähellä sijaitsevan Pap-puutarhan näköalapaikoilla sekä Vörsin lintubongauspaikalla.
Kis-Balaton on mielenkiintoinen kohde Balaton-järven lounaispäässä. Vielä 1700-luvun lopulla alue oli osa Balatonin järveä, ja toimi luonnollisena puhdistusaltaana Zala-joen laskiessa vetensä Balatoniin. Vuonna 1863 valmistui Sión sulku, jolla saatiin järven pahat tulvat kuriin. Veden pinta saattoi ennen tätä heilahdella 3-4 metriä. Veden pinnan pysyvä lasku aiheutti Kis-Balatonin alueen kuivumisen, ja toi Zalan vedet puhdistamattomina Balatoniin. Järvi alkoi rehevöityä. 1980-luvulla toteutettiin suuroperaatio kahdessa vaiheessa, ja sen avulla saatiin Kis-Balatonin aiempi luonnollinen puhdistustoiminto palautettua. Nyt alueen eläimistö ja kasvisto ovat palautuneet, ja esiintyvät poikkeuksellisen rikkaina.
Lähde: www.turizmus.com, www.kisbalaton.hu