lauantai, 23 huhtikuu 2011 13:40

Budapest – Tonavan kaunotar

Paavo Noponen ja Pekka Tiilikainen opastavat Tonavan kukkulaisen länsirannan Budaan ja alavan itärannan Pestiin syksyllä 1966.
Ohjelma vie myös keskustan tuntumassa sijaitsevalle Gellért -vuorelle, terveyskylpylöiden lämpimiin lähteisiin ja Margitin saaren vesipuistoon.

Budapest oli toiseen maailmansotaan saakka merkittävä matkailukaupunki ja Euroopan kuuluisimpiin kuuluva kylpyläalue. 

1944 Budapest joutui rintama-alueeksi ja kärsi pahoja vaurioita. 

1956 kansannousun aikana käydyn taistelun aikana pääkaupunki raunioitui jälleen. 

1966 Noposen ja Tiilikaisen vieraillessa Budapestissa ”oli sirpaleet lakaistu kaduilta”, mutta jälleenrakentaminen oli vielä vallitsevin kaupunkinäkymä. Mm. Budapestin vertauskuvaksi kutsutun Unkarin parlamenttitalon kunnostus oli edelleen käynnissä.
Ylen Elävästä arkistosta löytyvä dokumentti vuodelta 1966 vie matkalle Budapestiin. Dokumentissä tutustutaan kaupungin kahteen osaan, jotka Tonava erottaa toisistaan; Budaan ja Pestiin. Ohjelmassa päästään myös vierailemaan mielenkiintoisilla paikoilla, kuten vielä tänäkin päivänä suositulle Gellért -vuorelle sekä kaupungin lukusiin terveyskylpylöihin. 

Budapest on aina ollut merkittävä matkailukaupunki, mutta toisen maailmansodan aikana se kärsi pahoja tuhoja. Ohjelma kertoo kaupungin noususta ja sen kauneudesta jälleenrakentamisen aikana. 

Katso dokumentti Ylen Elävästä Arkistosta

Viimeksi muutettu tiistai, 22 toukokuu 2012 15:45

Akác-tanya

 Maaseutumajoitusta Unkarin pustalla.

Lue lisää

Ilmoitukset