lauantai, 16 kesäkuu 2012 18:48

Edullista viiniä Budan puolella

Monille matkailijoille Budapestissä on Pudan puoli tuttua ja varsinkin Vacin kävelykatu. Kannattaa kuitenkin lähteä liikkeelle seikkailumielellä ja tutustua myös Budan puoleiseen kaupunkiin. Budadan puolelta on mahdollista löytää mm. edullisia paikkoja nauttia vaikkapa muutamasta lasillisesta viiniä.

Julkaistu Ruoka ja juoma
lauantai, 19 toukokuu 2012 12:54

Budapest top10 ostoskaupunki Euroopassa

Globe Shopper on valinnut Budapestin kymmenen parhaan ostoskaupungin joukkoon Euroopassa. Parhaaksi osotoskaupungiksi on valittu Lontoo. Budapest sai kilpailussa erinomaiset pisteet edullisuudessa. Kilpailuraati kiinnitti erityistä huomiota budapestin edullisuuteen ostoksissa sekä siihen, että kaupungista on mahdollista saada majoitus 5 tähden hotellista kohtuullisella summalla. 

Kilpailussa arvioitiin yhteensä 33 kaupunkia Euroopasta ja kaikkia kaupunkeja tarkasteltiin 22 erilaisen kriteerin perusteella. Helsinki oli listalla sijalla 30. 

Julkaistu Ostokset

Akác-tanya

 Maaseutumajoitusta Unkarin pustalla.

Lue lisää

Ilmoitukset